Uutiset/News 2014

01.01.2015 Uusimmat uutiset löydät klikkaamalla sivua Uuutiset 2015/ The latest news you will find by clicking page News 2015!

30.12.2014 Tämänvuotisista tapahtumista on jäänyt päivittämättä Ringan (Rosone´s Retro Rimembranza) FI MVA juhla, siis samanlainen, joka pidetiin vuosi sitten Ringan veljelle Romalle sen saavutettua FI MVA tittelin. Ringan valioituminen tapahtui jo helmikuussa, mutta silloin ei voi "puutarhajuhlaa"+ valioitumista juhlistaa Marjan (+Curre-isän) mökillä siirtolapuutarhassa Vallilassa, joten täytyi odottaa kesää ja samalla saatiin lisää titteleitä juhliin, kun Ringan EE MVA vahvistettiin ja myös Roma sai saman tittelin elokuussa Viron matkallamme.Edellisen vuoden malliin meillä oli juhlissa ruhtinaalisesti ruokaa ynnä juomaa ja seurueella oli todella ikimuistoinen iltapäivä hyvien ystävien seurassa. Kovasti meitä jännitti ,että onko "kesää" vielä jäljellä, kun juhla pidettiin vasta syyskuun 20. päivä, mutta ei ollut yöpakkasia tuota päivämäärää ennen ja Marjan puutarha kukoisti väriloistossaan. /One happening this year has not been updated here on my homepage and it is the Championship-party for Ringa!Ringa (Rosone´s Retro Rimembranza) did gain the FI CH title in February, but we couldn´t celebrate it in wintertime, we needed summer and garden-party and it was worth waiting, because during the summer Ringa got her EE CH  and her brother Roma (Rosone´s Retro Rockettaro) gained the same title in August at Tallin INT dogshow , so we had double reason to celebrate ;-) So on the 20th August we congregated at Marja´s summer gottage and had wonderful afternoon with friends and good food and drinks.

ringan_fi_mvacopy890.jpg

Neljä "muskettisoturia" / The four "musketeers" = Marja, Outi, Pirjo ja Katri

ringan_fi_mvacopy915.jpg

Katri paljasti juhlan merkkihenkilöt = Ringa + Roma/ Katri let the dogs out of the bag

ringan_fi_mvacopy925.jpg

Ringa = FI , EE MVA/ FI , EE CH Rosone´s Retro Rimembranza

27.12.2014 Uusille pennuille on avattu oma sivu, kohdasta Pentueet kun klikkaa , pääsee F-pentueen omalle sivulle ja sinne on yksi kuva pienokaisista lisätty.Samoin pentueen sukutaulua voi katsoa samalta sivulta/ The new baby puppies have now own page> if you click here above Pentueet/Litters you will find F-Litter and there you can see the first photo of this litter.You also find the pedigree of this litter there too.

24.12.2014 Yöllä tai oikeastaan jo eilen illalla alkoi näkyä merkkejä,että synnytys on alkamassa ja päivystin Outin kanssa illalla puoleen yöhön valmiina kätilöimään tulevia pentusia, mutta sitten päätimme mennä nukkumaan tahoillemme ja vasta klo 03.30 alkoi tapahtua ja ensimmäinen pentu PV tyttö syntyi klo 05.11 ja vajaan tunnin päästä syntyi samoin PV poika, eikä enempää ultrauksen tiedon jälkeen odotettukaan. Tuore äiti Stella ja pentuset voivat hyvin. Suurkiitokset Outille kätilönä ja muutenkin avustajana toimimisesta, HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE !/

stellan_pennut0-copy.jpg

It was yesterday evening when I noticed that Stella is going to have babies this night. My friend Outi came to my home to help me with this birth and we were waiting to the midnight until we decided to go to sleep and the time was 3,30 a.m when the action started. The first puppy of Stella (Rosone´s Soprano Supernova) was born at 5.11 a.m and it was R/W girl and after an hour there was born also R/W boy. We knew after ultrasounding that there will be no more puppies and the proud mum Stella and babies are well.Wish you all MERRY CHRISTMAS!

jouluuusivuositervehdys_2014-15.jpg

 

23.12.2014 Ei ole pentusia näkynyt, vaikka Stella on haettu jo viikonloppuna tutustumaan uuteen ympäristöön eli kotiini synnytystä varten. Melko rauhalliselta vaikuttaa vielä, mutta yöt ovat menneet vähän pyöriskelyksi./Puppies have not yet arrived,but waiting them coming soon..

stella-copy9.jpg

Stella ottaa vähän välipalaa /Stella having some snack

01.12.2014 Pentuja ja Uudet pennut-sivut on nyt päivitetty, sillä Rosone´s kenneliin on sittenkin tulossa pentuja. Mutkia on ollut ihan riittävästi mukana, sillä ulkomailta tuodun keinosiemennys sperman kanssa oli melkoisia ajoitus ym vaikeuksia, mutta onneksi Stellan (Rosone´s Soprano Suprenovan ) ultrassa käynnin jälkeen voitiin todeta, että kyllä siellä masussa on pentuja tulossa!

Puppies and New Puppies pages are updated, because there are puppies coming to Rosone´s Kennel after all. Some difficulties were on our way when bringing semen from abroad, but some days ago when Stella ( Rosone´s Soprano Supernova) was checked by ultrasounds ; we could see that there are some puppies coming!

Alla kuvat komeasta ja hienoluonteisesta mustavalkeasta sulhasesta eli  CZE& SK Ch ,CZE&PL JCh Old Legend´s Faro ja pienestä sekä ihanan "lutuisesta" morsiammesta Rosone´s Soprano Supernova/ Photos here under of the handsome B/W sire Old Legend´s Faro and the adorable and sweet dam Rosone´s Soprano Supernova

stellatravemundessa-copy.jpg

faron_sivuprofiili-copy.jpg

21.09.2014 Hyvinkää RN syyskuun lopussa basenjinartuilla on juoksuaika menossa ja sen kyllä huomasi, sillä urokset käyttäytyivät levottomasti näyttelykehässä eikä narttujenkaan käytös ihan sitä tavallista ollut-uroksissa meillä oli mukana juniori luokassa Jymy (Rosone´s Vino Vermentino) ja se sai EH 2 tuloksen ,samoin Tenzu (Rosone´s Terra Di Tesoro) , joka kilpaili nuorten luokassa. Nartuissa oli Regina (Rosone´s Retro Regina) vuorostaan kehässä ja se sai sijoituksen PN 3, AVO ERI 2, SA ja nyt onkin sitten kehistä taukoa melko pitkälle kalenterissa. / Hyvinkää GR show -there were some restless male basenjis in the showring and the reason was the females having their season and it was not easy for the handlers to get their basenjis to behave well . Our male basenjis= Jymy in Junior class(Rosone´s Vino Vermentino) and Tenzu in Intermediate class(Rosone´s Terra Di Tesoro) got both VG2. Regina (Rosone´s Retro Regina) got the best result this time BB3, Open Exc 2, CQ, the judge was Mr. Esa Ruotsalainen, FI

14.09.2014 Porvoo KR näyttelyyn osallistuivat Jymy (Rosone´s Vino Vermentino) ja sen tulos oli JUN ERI 2, SA, Regina (Rosone´s Retro Regina) ja saalis oli PN4 AVO ERI 3, SA eli hienosti molemmilta ,mutta kaikista mukavimman tuloksen vetäisi veteraani Sona-mamma (Samlet Symphonyoflove), kun se tänä vuonna toisen kerran kehässä pyörähtäessä sai tuloksen VET ERI1, SA, VSP-veteraani. Tuomari Säde Hohteri jutteli koiralleni pitkät tovit ja mutisi jotain vatsan paksuudesta, mutta ymmärsi Sonan olevan madame-mallia... ;-) / Porvoo AB dogshow and there was Jymy (Rosone´s Vino Vermentino) and his result was Junior Exellent2,CQ, Regina (Rosone´s Retro Regina) and she got BB4,Open EXC3, CQ, great ! But the biggest surprise was Sona-mama (Samlet Symphonyoflove)to be the BOS- Veteran, Veteran EXC 1 CQ. The judge mrs Säde Hohteri was having a long conversation with my oldest basenji and the conclusion was that Sona´s belly is a bit too big, but madame-style was ok...?

photo by Saila Inkinen

porvoo140914_124copy.jpg

Sona kuuntelee, mitä tuomari Säde Hohteri sanoo / Sona is listening what the judge Säde Hohteri says

07.09.2014 Helsinki Mastery Syysnäyttely; tähän näyttelyyn olin ilmoittanut viisi kasvattiani ja lisäksi Paula tuli Violan kanssa mukaan. Uroksissa esiintyi junior luokassa Velmu ( Rosone's Vino Verduzzo )ja se aloittikin mainiosti saaden tulokseksi luokkavoiton hienolla arvostelulla JUN ERI1 ,SA.Nuorten luokan uroksissa oli mukana Teo ( Rosone's Terra Di Tornado) ja se sai arvostelussa NUO ERI. Nartuissa kisasivat junior luokassa sisarukset Viola ( Rosone's Viola Verdeca )ERI 2 ja Verna (Rosone's Viola Vernaccia) ERI 3. Stella (Rosone´s Soprano Supernova) kilpaili avoimen luokan nartuissa ja sai tuloksen AVO ERI 3,samoin sisarensa Siska (Rosone's Soprano Superiora) AVO EH4. Pitkän , mutta aurinkoisen ja lämpimän näyttelypäivän kruunasi Kasvattajaluokan voitto juokkueella Teo, Stella, Viola ja Verna. / Helsinki Mastery AB Dogshow and I had here 5 basenjis bred by me and Paula also came along with Viola. First there was Junior males in the ring and Velmu ( Rosone's Vino Verduzzo) got fine result Junior EXC 1,CQ. Teo ( Rosone's Terra Di Tornado )Intermediate EXC. In Females there was Viola ( Rosone's Viola Verdeca) Junior EXC 2 and her sister Verna ( Rosone's Viola Vernaccia) Junior EXC 3 and Stella ( Rosone´s Soprano Supernova) Open EXC 3 and her sister Siska Open VG4.The wonderful day ended with winning >  Breeders 1 HP, BOB-breeders group. The judge was mr Gyorgy Tesics, HU

velmu16.8.2014_62copy.jpg

Velmu (Rosone's Vino Verduzzo)

verna_9612copy2.jpg

Verna (Rosone´s Viola Vernaccia)

photo by Anni Toikka

rosones_stella19.7-14copy.jpg

Stella(Rosone´s Soprano Supernova)

30.08.2014 Tervakoski KV näyttelyyn osallistui V-pentueen koirista 3 kpl eli juniori uroksissa kisasi Velmu (Rosone's Vino Verduzzo) ja se sai JUN ERI 1 ja siskokset Viola (Rosone's Viola Verdeca) ERI 2 ja Verna (Rosone´s Viola Vernaccia) ERI 3.Lisäksi nuorten luokkaan osallistui Tenzu (Rosone's Terra Di Tesoro) ja se sai NUO ERI 4; tuomarina oli ruotsalainen Magnus Hagstedt./ Tervakoski INT dogshow and there was 3 "puppies" of the Rosone´s V-litter and Tenzu (Rosone´s Terra Di Tesoro) and he got Intermediate EXC 4. Our other male was Velmu (Rosone's Vino Verduzzo) and he got Junior Exellent 1, the girls Viola (Rosone's Viola Verdeca) EXC 2 and her sister Verna (Rosone´s Viola Vernaccia) EXC 3, the judge was Magnus Hagstedt, Sweden

photos by Tanja Taipalus

Rosone's Terra Di Tesoro

Rosone´s Viola Vernaccia

Rosone's Viola Verdeca pisti leikiksi/ Viola is having fun in the ring

23.08.2014 Tallinna KV Seuraavana päivänä samalla paikalla pidettiin KV näyttely ja Rosone´s tiimi oli myöhään illalla saanut vahvistuksen Suomesta , eli KatriM oli tullut Roman  (Rosone´s Retro Rockettaro) kanssa myös kisaan mukaan. Heille ei tosiaan tullut turha reissu, sillä Roma sijoittui Paras uros kisassa ollen PU4, ERI3,SA ja sai SERTin sekä siitä leivottiin samalla kertaa uusi EST MVA! Wow! Myös V-pentueen nuorisojoukkio pärjäsi hienosti eli tyttöset saivat molemmat SA:n ja Verna oli JUN ERI 2  ja Viola JUN ERI 3, samoin Jymy (Rosone´s Vino Vermentino) oli JUN ERI 2. Jymy jäi vielä sunnuntain KV näyttelyyn omistajansa Sailan ja isäkoira Aimon kanssa ja Jymy paranteli suoritustaan, sillä se sai tuloksen JUN  ERI 1,SA VSP-juniori ja Junior SERT!/ Next day there was INT Dog show at the same place and we got one more basenji in our team, because KatriM with Roma (Rosone´s Retro Rockettaro) had arrived late in the evening to Tallinn. I was very pleased when Roma was BM4, Exellent3, CQ and CC , so he became an Estonian Champion! Jihaa!!! The V-litter team also got good placements, Verna (Rosone´s Viola Vernaccia) got in junior class Exellent2, CQ and Viola (Rosone´s Viola Verdeca) was Exellent 3, CQ and Jymy got Exellent2. On Sunday there was again one INT dogshow and the only one from our team was Jymy(Rosone´s Vino Vermentino) and he got  fine results; Exellent1,CQ, BOS-Junior and Junior-CC!Wow!! Rosone´s basenjis were also 2nd in Breeders class with HP.

EST CH Roma (Rosone´s Retro Rockettaro)

22.08.2014 Tallinna , Basenjien erikoisnäyttely. Näyttelykiertue jatkui tällä kertaa Eestin puolelle, sillä matkustin Vernan (Rosone´s Viola Vernaccia) kanssa laivalla Tallinnaan ja saman tekivät myös Jymyn (Rosone´s Vino Vermentino) ja Violan (Rosone´s Viola Verdeca) omistajat. Nämä kaikki osallistuivat Eestin Basenjikerhon toiseen Erikoisnäyttelyyn, joka alkoi melkoisessa kaatosateessa, sillä tuntia ennen kehän alkua "taivas aukeni" ja satoi kaatamalla ja epäilimmekin pystytäänkö koko näyttelyä viemään läpi,mutta juuri kun kellojen mukaan kehän piti alkaa, sade hiipui ja pääsimme aloittamaan.Tuomarina oli Etelä-Afrikkalainen Martin Croeser ja tämä hyväntuulinen herra saikin hauskoilla sutkauksillaan esittäjät  rentoutumaan ja hän käsitteli koiriakin miellyttävästi. Kasvattini pärjäsivät mainiosti, sillä kaikki saivat ERIn ja SA:n ja juniori nartuissa Viola saavutti sen lisäksi VSP Junior- tittelin ja sai vielä Junior SERTIn, huraa!/  Next stop on my dog show turnee´ was Estonia, and there in Tallinn was the second Estonian Speciality for Basenjis and the judge was mr. Martin Croeser from Republic South Africa.There was three of my V-litter "puppies" in the ring and they all were doing  fine , everyone got Exellent and CQ and the best of all was that Viola (Rosone´s Viola Verdeca) got BOS- junior title and Junior-CC!

photo byViktoria Kolotsei

ROP/BOB-Junior Congo Line Body Language- VSP/ BOS-junior Rosone´s Viola Verdeca

09.08.2014 Maailman Voittaja 2014 näyttely Helsinki. Suomessa pidetyssä Maailman Voittaja koiranäyttelyssä oli mukana 91 basenjia (ilmoitettuja koiria) ja niistä yksi oli kasvattini Jymy = Rosone´s Vino Vermentino , joka osallistui juniori luokkaan. Ensimmäisessä "virallisen" luokan kilpailussa se sai hienosti ERI 2 ja esiintyi kauniisti kehässä handlerina toimineen Marja K:n kanssa, kiitos molemmille hienosta elämyksestä!/               FCI World Dog Show 2014 at Helsinki was a colossal dog event,  there was more than 21 200 dogs entered to WDS2014 and 91 was basenjis.One of these basenjis was from my kennel, he was Jymy = Rosone´s Vino Vermentino and he was now first time in "official" class . Jymy got fine critics and he was JUN Exellent2 , he was behaving nicely in the ring with Marja K who was handling Jymy , thank you both for a wonderful experience!

  photo by Dorota Müllerskllogo.png

rosones_vino_vermentino2014-copy.jpg

  Rosone´s Vino Vermentino judged by Johan Juslin

24.07.2014 Basenjien Kesäpäivät Helsingin Tuomarinkartanolla sisälsivät perinteisesti ratajuoksukokeilua pennuille (ja veteraaneille) vieheen perässä ja pienet näyttelytreenit pennuille ja kaikille basenjien omistajille nyyttikesti periaatteella rakennetun herkkupöydän. Meillä olikin hieno edustus kasvattieni kanssa näillä kesäpäivillä, kun mukana oli 3kpl V-pentueen pennuista, ainostaan Velmu -veli puuttui ja lisäksi pentujen vanhemmat eli äiti-Regina (Rosone´s Retro Regina) ja isä-Aimo (Orange Pips Coodename Kyril) osallistuivat omistajineen myös tapahtumaan. Lisäksi Reginan isä eli Curre (Cool Curtis Shadows Of the Congo) ja sekä veteraani Simba( Ikelas Choto) 16½ vuotta ynnä  omistajansa MarjaK olivat myös mukana. Simba näyttikin heti alussa muille mallia, kuinka viehettä jahdataan, ikä ei painanut harmaantuneen herran jalkoja, kun se viiletti vieheen perässä :).  Jymy (Rosone´s Vino Vermentino) ilmaisi innokkuutensa vieheen perään huutelemalla kovaan ääneen ja vauhti oli todella sitä luokkaa, että se pääsee varmaan useamminkin kokeilemaan tätä lajia. Sisarukset Viola (Rosone´s Viola Verdeca) ja Verna (Rosone´s Viola Vernaccia)pääsivät myös kokeilemaan ratajuoksua ja hienosti sujui myös niillä tämä laji, eikä Regina-äitikään jäänyt huonommaksi, vaan laukkasi nopeasti vieheen perään ja teki hienon loikan "saaliin" kimppuun maalissa. Jymy ja Verna sekä Viola osallistuivat vielä näyttelytreeneihin ja sitten siirryimme herkkupöytään maistelemaan maukkaita tarjottavia. Oli mukava tavata viimevuotisen pentujen omistajia ja muita tuttuja ja koirillakin oli hauskaa, kun saivat juosta radalla vieheen perässä./We had the Summer Picnic and track race traning evening for basenjis at Helisnki. Rosone´s kennel had quite many participants with this event ; there was three "puppies" of the V-litter (only one missing) and also the parents of these puppies= mum Regina (Rosone´s Retro Regina) and father Aimo (Orange Pips Codename Kyril) and  the grandad of the puppies and father of Regina = Curre ( Cool Curtis Shadows Of The Congo) The guest of honour was Marjas veteran Simba( Ikelas Choto) 16½ year. Simba showed the younger ones how the running must be done and after him the puppies tried the track race very eagerly and then they had some ring training and after that the whole gang went to the picnic table and had some refreshments, because there was quite hot on the field.

kesapaivat_2014_koko_poppoo_62copy.jpg

Tässä koko jengi / the whole gang = Viola, Verna, Jymy,Aimo & Regina

kesapaivat-14_jymy9copy.jpg

Jymy (Rosone´s Vino Vermentino)

kesapaivat-14_regina5copy.jpg

Regina sai vieheen kiinni /Regina got the lure ;)

kesapaivat_2014_simba73copy.jpg

Simba palauttamassa viehettä/ Simba the Veteran dog returning the lure with Marja

19.07.2014 Helsinki Suomen Vinttikoiraliitto ry:n päänäyttely. Kesäisen lämpimät kelit jatkuivat Suomessa ja Tuomarinkartanon vinttikoiraradalla tarkeni helposti ja varsinkin kehässä koirien kanssa juoksentelu sai olon pysymään vähemmän "coolina". Mukana menossa olivat kasvattini Stella (Rosone´s Soprano Supernova) avoimessa luokassa ja sai tuloksen AVO ERI 2 SA. Toinen kehässä omistajansa kanssa kirmailija oli Viola (Rosone´s Viola Verdeca) pentuluokan PEK 2. / Helsinki Sighthound Specialty was held in very warm weather and there was two basenjis from my kennel. In Puppy class there was Viola (Rosone´s Viola Verdeca ) Puppy class 2 and in Open class Stella (Rosone´s Soprano Supernova) Open EXC 2 CQ, the judge was mrs Barbara Brooker, GB

Samana päivänä kuin Vinttikoirakiiton Erikoisnäyttely, oli Mäntsälässä Kaikkien rotujen näyttely ja siihen osallistuivat Tardis (Rosone´s Terra Di Tarantella) joka sai NUO ERI 1 ja Regina (Rosone´s Retro Regina) ja sen tulos oli AVO ERI 1. Pennuissa meidän Jymy (Rosone´s Vino Vermentino) oli PEK 1 KP, ROP-pentu / On the same day as the Sighthound Specialty , there was an other dogshow AB at Mäntsälä and there was 3 Rosone´s basenjis; Tardis  Rosone´s Terra Di Tarantella and she got Intermediate EXC 1 and our other female was Regina (Rosone´s Retro Regina) and her result was Open EXC 1.Our male puppy Jymy (Rosone´s Vino Vermentino) was Puppy class 1 HP, BOB-puppy!

05. - 06.07.2014 Pärnu KV Seuraava näyttelyreissu tehtiinkin sitten Viron puolelle ja ihan eri porukalla kuin edellinen Tsekin matka. Tällä kertaa mukana olivat V-pentueen viikarit  Verna =  Rosone´s Viola Vernaccia ja veljensä Rosone´s Vino Vermentino = Jymy sekä heidän isäkoiransa Aimo (Orange Pips Codename Kyril) ja tietysti näiden urosten omistaja Saila. Lauttamatka sujui ripeästi perjantai illalla ja perillä Pärnussa oltiin puolenyön jälkeen ja koska majatalo Uulussa ei ottanut keskiyöllä saapuvia vieraita sisälle taloon, päädyimme yöpymään autossa majatalon parkkipaikalla. Uni ei oikein tullut silmään, vaikka olimme varustautuneet peitoin ja tyynyin, niinpä lähdimmekin melko aikaisin näyttelypaikalle Pärnun keskustaan ja saimme todeta ennen klo 5 olevamme melkein ekoja paikalla olijoita ja parkkialueella oli tosi paljon tilaa, vain muutama matkailuauto oli jo yöpynyt paikanpäällä. Ehdimme hyvin ulkoiluttaa koirat ja käydä Pärnun kuuluisilla hiekkarannoilla tepastelemassa ja aamupesulla.  Itse näyttelypäivästä tuli kuuma +29 C oli päivän korkein lukema ja pystytimme teltan heti porttien auettua näyttelypaikalle ja siitä olikin hyötyä kuumassa auringonpaisteessa.Pennuista Jymy asteli kehään ensin ja sai mainion tuloksen PEK1 KP ja oli ROP pentu! Verna oli seuraavana vuorossa ja se sai PEK2 KP ja viimeisenä meidän porukoista kehään kiiruhti Aimo ja sen tulos oli todella mainio, sillä se oli PU1, VAL ERI1,CACIB ja VSP !!! Seuraava päivä eli sunnuntai oli edellisen kopio niin kelin kuin tulostenkin kanssa, sillä Jymy sai muuten saman tuloksen , paitsi että oli VSP-pentu ja Verna ja Aimo uusivat tuloksensa ja Aimo sai siis toisenkin Cacibin :) Paluumatkalla Tallinnassa ihmettelimme muuttuneita liikennejärjestelyjä joiden syyksi selvisi Tallinnan laulujuhlat, teitä oli niiden takia suljettu ja väkeä lappoi juhlien loputtua kadunkulmissa jatkuvana jonona , hyvä kun sovimme sekaan ja ehdimme satamaan ja sieltä kotiin puolen yön aikoihin. / Next INTdogshow was held in Pärnu where we = the puppies of Rosone´s V-litter Verna = Rosone´s Viola Vernaccia and her brother Jymy =Rosone´s Vino Vermentino and their father Aimo (Orange Pips Codename Kyril) and the owner of these male basenjis = Saila.The weather was quite hot +29 C and we were at the showplace very early, so we had time to put the tent on the field.The results for our dogs were exellent, Jymy was Puppy class 1, HP, BOB-puppy! And Verna was Puppy class 2, HP and Aimo was Champion EXC 1, CQ, CACIB, BOS! Wow! The next day was a "copy" of Saturday , the weather was hot and our dogs got nearly same results as yesterday , only Jymy was BOS-puppy.

parnu_2014_35copy.jpg

Jymyä tutkimassa tuomari Harto Stockmari/ The judge Harto Stockmari judging Jymy on the table and here under same for Verna

parnu_2014_39copy.jpg

parnu_2014_58copy.jpg

parnu_6.7.2014copy.jpg

Tässä sisarukset Verna ja Jymy ja alempana kuvassa Jymy ja isä-Aimo Pärnussa / Here above Verna and her brother Jymy and her under Jymy and his father Aimo

18.06-25.06.2014 Tsekin Basenji kerhon 16.Klubi Näyttely Podmitrovissa 21. kesäkuuta, tuomarina saksalainen Rainer Fendel (Mutabaruga Basenjis) /XVI. Club show of Basenji klub Bohemia; 16th BKB Club show was held on 21st June 2014 in Podmitrov, judge  Mr.Rainer Fendel (Mutabaruga Basenjis) from Germany.

podmitrov_21.6.2014stella_syynissa-copy.jpg

Tuomari Rainer Fendel tutkii Stellaa pöydällä/ The Judge Rainer Fendel  is studing Stella (Rosone´s Soprano Supernova)

Tämän vuoden ulkomainen näyttely+ lomamatka suuntautui Keski-Eurooppaan, sillä matkasimme ensin Helsingistä Travemundeen laivalla ja siitä ajoin Saksan läpi Berliinin kautta Tsekkiin , Prahan ohi pieneen kaupunkiin/kylään nimeltään Strazek. Paikka on täysin maaseutua, missä korkeat vuoret ja laajat pellot polveilevat , laaksoissa on kyliä ja tiet ovat niiden välillä todella mutkaisia ja kapeita. Navigaattorin ja pienen pähkäilyn avulla osuimme kuitenkin oikeaan paikkaan eli Podmitrovin leirikeskukseen, missä pidettiin Tsekin Basenji Kerhon(Klubin) näyttely. Lisäksi ohjelmaan kuului pientä kanrnevaalia, kun basenjit omistajineen puketuivat "naamiaispukuihin" , joista sitten äänestettiin paras ja su:na oli vielä maastojuoksukisa, johon koirat saatoivat osallistua ammattilaisena, amatöörinä, pentuna tai veteraanina. / This year we travelled to holiday and dogshow trip to Central Europe or more specifically to Czech, first by ship to Travemunde and then by car thru Germany to Czech and mostly I drove in the night time and  over Prague and finally we arrived at a small village called Strazek.This place and  surroundings were totally countryside ;  high mountains and  wide fields and in the valleys there were villages and between them there were very curvy and narrow roads. With the help of my navigator and some good guess we succeeded to arrive to the right place > Pension Lesni penzion Podmitrov. The programme for three days was like this:

Friday 20.6>Opening of the basenji weekend, registration/attendance, dinner, free time

Saturday 21.6 > Club show, in the afternoon club general meeting, dinner, announcing the winners of the morning contests ,CARNIVAL (contest of the best basennji mask), fun time

Sunday 22.6. Congo cup- lure coursing

podmitrov33copy2.jpg

Tässä majoitus- ja näyttelypaikka tulosuunnasta nähtynä/ This was our accommodation and show place

Juhannuspäivänä eli lauantaina 21.6 oli siis näyttelypäivä, sää sopivan aurinkoinen, muutamia pilviä kulki paikan ylitse,mutta ei satanut ja lämpötila oli +20 C (eli huomattavasti lämpöisempää kuin kotona Suomessa, missä kuulemma kärvisteltiin +10 asteessa ja jopa räntäsateessa!?) Meillä ei ollut mukana yhtään pentua osallistumaan pentuluokkaan, mutta 4 narttua saatiin sijoiteltua eri luokkiin. Stella (Rosone´s Soprano Supernova) aloitti  Avoimessa luokassa ja siinä oli 14 osanottajaa ja niin vaan Stella sijoittui ERIllä luokkansa 3:ksi!(täällä koirille ei jaettu SA arvoja eikä pennuille KP:tä) / On Saturday begann the show and the weather was sunny and warm. We had 4 females taking part to this Club Show and first in the ring of our basenjis went Stella (Rosone´s Soprano Supernova) and  the class was Open and she was placed among 14 females on the 3rd place with Exellent.

tsekin_club_show_21.6.2014stellacopy_mh2.jpg

Stella (Rosone´s Soprano Supernova)

Seuraavaksi kehään astui Valio narttujen joukossa (niitä oli mukana 7 kpl) Ringa (Rosone´s Retro Rimembranza), mutta tuomari piti sitä liian kookkaana eikä se sijoittunut, mutta sai ERIn. / Next was Ringa (Rosone´s Retro Rimembranza) in the ring among 7 Champion Females , the judge was saying she is too tall and she got Exellent but did not get any placement. 

Seuraavaa luokkaa ei käsittääkseni käytetä suomalaisissa erikoisnäyttelyissä ja kääntäisin sen "Kunnia" luokaksi (sen osallistujan on oltava ainakin yhden maan valio, mutta se ei osallistu ROP-kisaan), olin ilmoittanut tähän luokkaan Perlan (Rosone´s Prima Preziosa) ja ihmeekseni Perla voitti luokan ja tuomari puuskahti minulle, että olin ilmoittanut parhaan koirani luokkaan , josta ei voi voittaa ROP titteliä!? No ,mistäpä tiesin etukäteen näyttelyyn koiria ilmoittaessani, lähteekö minulle kukaan matkalle mukaan ja ajattelin ,että selviän yksin, jos ilmoitan ne kaikki eri luokkiin. / Next class was Honorary and in this class the dog must be at least Champion in one country and the dog can not take part in the BOB competition. I had Perla (Rosone´s Prima Preziosa) in this class and I was very surprised when she won it and the judge blame me because I had Perla in such a class she can´t now won the Best of Breed title!? What can I say to excuse me -when I was making entry to this show I didn´t know if there is any company to travell with me and  I put the females in separate classes so I could handle them myself.

podmitrov_21.6.2014_perla_kunnia_lk_voittaja_mh.jpg

Perla (Rosone´s Prima Preziosa) winning the Honorary class

Veteraani luokkaan osallistui ensimmäistä kertaa Sona (Samlet Symphonyoflove), sillä sehän on nyt yli 8 vuotta ja hyvin jaksoi "meidän mummo" askeltaa kehässä ja se sijottui 2. veteraaneissa ERIn saaneena./ In Veterans there was Sona (Samlet Symphonyoflove) first time in the ring (she is now 8 years old) and fine did "our granny" show herself in the ring ; she was 2nd with Exellent :-)

tsekin_erkkari_21.6.2014-veteraanit-copy.jpg

Sona (Samlet Symphonyoflove) oli 2. Veteraaneissa/ Sona was 2nd best in Veteran class

Vielä osallistuin Kasvattaja luokkaan kolmen kasvattini eli Ringan, Stellan ja Perlan kanssa ja mukana kisassa oli  myös kolme muuta kasvattajaa Tsekistä. Iloinen yllätys oli , että VOITIMME kasvattaja luokan!!! Apua koirien esittämiseen sain matkaseuralaiseltani Jaanalta ja paikalliselta basenjinomistajalta, kiitokset heille pikaisesta avunannosta!/ I was also taking part to the Breeders class with three of my basenjis >Rosone´s Prima Preziosa, Soprano Suppernova, Retro Rimembranza and there was also 3  competitors : Lady Congo, Ekibindo and Salasirian and a big surprise to me was that Rosone´s WON!

Illalla oli vielä vuorossa vähän hassuttelua ja hauskan pitoa, sillä tsekkiläisen basenjiklubin jäsenet pitivät karnevaali tyyliset naamiaiset, siinä sai pukeutua sekä omistaja että koira johonkin tiettyyn tyyliin ja osallistujia oli paljon, ainakin 20 erilaista "kostyymiä" nähtiin, osalla oli useita koiria kerralla puettuina esiintymään ja ihmeen hyvin kaikki pysyivät juonessa mukana, mitä nyt joku pikkuisen nakerteli mennessään hula-hameen suikaleita ;-)/  In the evening the members of the Bohemia Basenji club had some Carneval time and the "thing" was to wear some well known theme of dress /suit like The Mummy or the Pirate of  the Carribbean etc and there was quite a big group of basenjis and their owners to take part to this competition.

podmitrov_karnevaali_voittaja2014.06.21copy.jpg

Tässä osa naamiaisiin osallituneista koirista omistajineen. / Here some participators of the carneval fancy dress party

Sunnuntaina oli vuorossa maastojuoksukisa ja olin ilmoittanut kaikki koirani mukaan ; Sona kisasi veteraaneissa ja muut olivat "amatööreissä" , sillä mielestäni niillekin oli suotava "hauskanpitoa" eikä aina pelkää "kilpaurheilua" , vaikka muutamalla niistä olisi ollut ihan kilpailukirjat olemassa, mutta nyt saivat juosta ilman voittotavoitteita. Amatööri-nartuissa juoksi 14 kpl narttua ja veteraani nartuissa 10 kpl , joista siis muodostettiin parit. Maastojuoksu rata sijaitsi n. 500 m päässä asuntola rakennuksesta,  ja alueellle pääsy oli lievästi ilmaistuna "haastavaa" , sillä polku sinne mutkitteli jyrkässä metsärinteessä, yli niljakkaiden kivien puron rannassa jne, siinä kyllä karsittiin omistajista huonojalkaisimmat odottamaan tuloksia asuntolan pihalle, eikä kisapaikalle, näppärää vai mikä lienee tarkoitus ollut? Kaikki koirani juoksivat maaliin saakka, Stella oli mukana  elämänsä ekaa kertaa ja juoksi siksi parinsa kanssa ilman päässä pidettävää koppaa ja maalista se  kiiruhti vielä radalle etsimään sitä "oikeaa" pupua, eikä sitä kiinnostanut muovisuikaleinen viehe (lähtöpaikalla sille näytettiin oikeaa kaninnahkaa, jotta se kiinnostui lähtemään radalle). Ringa teki nappisuorituksen , ajoi viehettä intensiivisesti ja hyvin seuraten, Perla samoin, mitä nyt välillä kaapi koppaa pois päästä, mutta tuli maaliin saakka. Lounastauon jälkeen pennut ja veteraanit siirrettiin kisaamaan asuntolan viereiselle mökkialueelle , mihin vedettiin 8-muotoinen lyhempi rata ja heti sen nähtyäni arvasin, että Sonalle voi tuottaa vähän vaikeuksia juosta rata ilman ongelmia, sillä alueen keskellä oli makkaran grillaus-/ nuotiopaikka ja siinähän kävi kuten arvelinkin, ensin Sona kahnasi parinsa kanssa ja ne juoksutettiin erikseen ja sitten Sona jäi omalla kierroksellaan nuuskimaan grillauspaikan ympäristöä ja se tuli maaliin sitten kun tärkeämmät asiat oli tutkittu perusteellisesti :-)  Kaikki juoksijat palkittiin ja saimmekin kotiin mukaamme komeat pokaalit jokaiselle osallistujalle./ On Sunday it was time for Lure Coursing -Congo Cup 2014 and all my basenjis were runnig it this race, Sona in Veterans where was 10 females in competition and all the other 3 were "amateurs"(14 females) and it was fine for dogs to have some Fun Run. Stella was in the lure coursing field first time and she ran well ,Ringas run was perfect , Perla didn´t like the muzzle, but she run to the finish line. Sona had some difficulties, because the running field was near a campfire place and I was guessing what will happen  and yes , she stopped there and nose around the fire place and came to the finish line when she was "ready". They all got very fine trophy to take home. The whole trip to Czech was a pleasant experience and we found there new friends and beautiful basenjis.

Photo here under by P.Rossi-Salmi

podmitrov_22.6.-14maastokisa_lounastauko-copy.jpg

Maastojuoksu päivän lounastauolla 22.6.2014 /The lunchbreak on the lure coursing day

16.06.2014 Erikoisnäyttelyssä oli su:na(08.06.2014) narttujen vuoro päästä kehään ja Rosone´s kenneliä edustivat Tardis (Rosone´s Terra Di Tarantella) nuorten luokassa ja se sai ERIn , eikä sijoittunut luokassaan; avoimessa luokassa meillä oli kaksi koiraa eli Stella (Rosone´s Soprano Supernova) ja Regina (Rosone´s Retro Regina) ja molemmat saivat myös ERIn, mutta Stella pärjäsi paremmin, se sai myös SA:n ja sijoittui luokassaan 4. tilalle. Reginan arvosteluun kirjattiinkin maininta valeraskaudesta ja kyllä hienoista "paksuutta" on tyttösessä havaittavissa, ehkäpä se saa muotonsa takaisin pikkuhiljaa. Valioluokassa kilpaili Ringa (Rosone´s Retro Rimembranza) 17 muun valionartun kanssa ja ilokseni se voitti luokkansa! Lisäksi Ringa sijoittui Paras Narttu kisassa toiseksi :-)  ! Sunnuntaina kilpailtiin myös kasvattajaluokassa ja hyvä vire jatkui koiriemme kanssa , sillä Rosone´s Kennel oli kasvattajaluokan 3. ja sai KP:n ! Kasvattini , jotka tähän tulokseen siivittivät olivat : Rosone’s Terra Di Tornado, Rosone’s Retro Regina, Rosone’s Soprano Supernova, Rosone’s Retro Rimembranza, kiitos myös koirien esittäjien!/ On Sunday it was bitches turn to compete in the ring and I had four of them in different classes. Tardis (Rosone´s Terra Di Tarantella) was in Intermediate class and got EXL, but didn´t get any placement and in the Open class there two of my basenjis Stella (Rosone´s Soprano Supernova) and Regina (Rosone´s Retro Regina) , both got EXL, but Stella got also CQ and was 4.th in her class (Regina has false pregnancy and is slowly moving in "shape") In the Champion class there was my Ringa (Rosone´s Retro Rimembranza) with 17 other bitches and she WON the class, yippii!!! She also was 2nd BB and Champion EXC 1 CQ. This year I also took part in Breeders class and Rosone´s Kennel was 3rd with HP and the team was Rosone’s Terra Di Tornado, Rosone’s Retro Regina, Rosone’s Soprano Supernova, Rosone’s Retro Rimembranza and the handlers for these four were super!Thank you for your help!

14.06.2014 Viikko on vierahtänyt Erikoisnäyttelystä ja kuvia sieltä on katseltu useammankin henkilön ottamina, mutta kaikissa on sama "vika", sisällä otetut kuvat on lievästi ilmaistuna "oudon" värisiä, monitoimihalli, jossa näyttely pidettiin, on heikosti valaistu , lattia ja seinät eri sävyisen vihereitä, näyttelyn matot sinisiä jne.. eli sellainen sekoitus, ettei millään tavallisilla suotimilla saa kuvista luonnollisen värisiä. Onneksi muutamia kuvia tuli otettua myös ulkona, siellä sentään valaistus oli kirkas = aurinkoinen sää. Lauantaina kehässä olivat siis pennut sekä urokset ja sattumalta V-pentueen "tenavat" täyttivät juuri näyttelypäivänä 7kk ja pääsivät siis "isojen" pentujen luokkaan ainoina edustajina ;-), siis 2 veljestä eli Velmu ja Jymy kisasivat keskenään ja tällä kertaa Jymy omistajansa hienosti handlaamana sijoittui urospentujen (7-9kk) ykköseksi ja Velmu kakkoseksi. Sisarukset Viola ja Verna kisasivat sitten narttupennuissa samalla tavalla ja siinä tuomari ojensi ykkösruusukkeen Vernalle ja Violalle kakkosruusuke, molemmat saivat vielä kunniapalkinnon eli KP:n .Kiitokset pentujen omistajille , jotka toivat pentunsa Erikoisnäyttelyyn, täältä on mukava aloittaa näyttelyuraa ;-) / One week has gone after Specialty Show for Basenjis and I have been checking the photos taken there and there is a "big" problem with all of them, the colors, they are quite "odd", because the hall where the show was held is poorly lit and the colouring was mostly green...Luckily we did take some photos outside and there was light enought = sunshine ! On Saturday in the ring were puppies and males and because the Rosone´s V-litter was just on that day 7 mths old, they got "own class" and  they compete with each others, meaning Jymy (Rosone´s Vino Vermentino) and Velmu (Rosone´s Vino Verduzzo) the brothers against each other and this time Jymy was first and Velmu second malepuppy (7-9 mths). Same thing with sisters Viola and Verna ,this time Verna (Rosone´s Viola Vernaccia) was first and Viola (Rosone´s Viola Vedeca) second and both girls got HP . I am very pleased with puppies and their owners who brought them to this show, here is good to start the "showcareer" ;-) Photo of Jymy (Rosone´s Vino Vermentino) here under by Saila Inkinen

jymy-2014-copy2.jpg

Rosone´s Vino Vermentino Puppy class 1

Aikuisissa uroksissa nuorten luokassa oli mukana Teo (Rosone´s Terra Di Tornado) ja se esiintyi rauhallisesti ja varmasti ja sai ERIn sekä nuorten luokan 3. sijan ja sai vielä SA:n./ We had one adult male also in the ring = Teo (Rosone´s Terra Di Tornado)in Intermediate class and he peformed himself there very calm and well and he got Intermediate EXC 3 CQ, fine Teo!!

07-08.06.2014 Basenjien Erikoisnäyttely Karjalohjalla. Olipas mukava, vaikkakin kiireinen viikonloppu, mutta ystävien ja huumorin avulla selvittiin, eilen illalla "takki oli aika tyhjä" kaiken jännityksen ja handlauksen jäljiltä. Kuvaksi laitan nyt aluksi tämän Vernan (Rosone´s Viola Vernaccia) kuvan, kun se saapui näyttelystä kotiini yökylään, oli pikkuinen aika väsähtänyt./ Specialty Show for Basenjis at Karjalohja, the judge was mrs. Sally Wallis from United Kingdom. Oh, what a weekend, so busy , but after all excitement and running +handling the dogs in the show ring it was marvellous and with a "little" help of my friends the show was quite a success for my kennel.Yesterday evening I was "out of juice" after all this hustle and so was the young basenji female puppy Verna (Rosone´s Viola Vernaccia) as you can see in the picture.

verna_vasyksissa.jpg

 

Tämä pikku prinsessa alkoi uinua heti "ruususen unta" päästyään sänkyyn/ The Sleeping Beauty = Verna

29.05.2014 Pentutreffit järjestettiin tänä vuonna Helsingin Konalassa Koirakoulu Kompassin tiloissa ja ahdasta oli, pentuja paikalla noin 25 kpl.Omista kasvateistani mukana oli kolme kappaletta eli Jymy, Viola ja Verna iältään ne ovat nyt 6kk.Kuten aina ennenkin pentutreffeillä pennut saavat juosta ja riehua keskenään "isossa" avoimessa  tilassa ja omistajansa nauttivat samaan aikaan nyyttikestien antimista. /      We had Puppy-meeting at Helsinki and just like in earlier meetings that means puppies were running and wrestling in quite big room, while the puppyowners were having tea, coffee etc. Rosone´s puppies were this time Jymy(Rosone´s Vino Vermentino) , Viola (Rosone´s Viola Verdeca) and Verna (Rosone´s Viola Vernaccia).

Original photo here under by P.Ylitörmä

ryhmis-copy.jpg

Monenkokoisia ja näköisiä basenjipentuja treffeillä/ The basenji puppies were in many size and colors

21.05.2014 Espoo, Marketanpuisto Match Show.Tänne oli Espoossa asuvien Suvin ja Velmun (Rosone´s Vino Verduzzo) sekä Paulan + Violan (Rosone´s Viola Verdeca) helppo tulla ja kokeilla miten pentu viihtyy muiden koirien keskellä ja kehässä . Keskiviikko iltana sateli hieman, mutta onneksi sää selkeni, kun vuoro kehään oli alkamassa. Velmu oli ihan innoissaan kehässä ja meno oli sen mukaista, "pientä" vetämistä oli havaittavissa ja seisominen oli myös vähän hakusessa, mutta uskon että pienellä harjoittelulla Velmu onnistuu kyllä, nytkin se sai punaisen nauhan eli voitti parinsa.Paulan ja Violan esitystä oli ilo seurata kehässä, niin miellyttävältä ja rauhalliselta meno heidän osaltaan näytti ja tuloksena oli myös punainen nauha ja loppupeleissä, eli kaikkien punaisen nauhan saaneiden kehässä (kaikkiaan pentuja oli 63 kpl) Viola selvisi kuuden parhaan joukkoon, mutta käteltiin juuri ennen sijoittamista ulos. Upea saavutus kuitenkin "tytöiltä" heti ekassa kokeilussa!Tässä alla kuva Velmusta tekemässä tuttavuutta kilpakumppanien kanssa.

Last week two puppies of the V-litter was traning in the ring how to manage move in the ring with other dogs and Velmu (Rosone´s Vino Verduzzo) showed he needs a bit more training, while Viola (Rosone´s Viola Verdeca) was already quite "ready" with her owner Paula ;-)

Here under photo of Velmu (Rosone´s Vino Verduzzo) finding new friends

espoon_matsari-velmu67copy.jpg

Viola ja handlerinsa Paula vakuuttivat hienolla esityksellään pentujen tuomarina toimineen Juha Kareksen.

espoon_matsari-viola942.jpg

Viola (Rosone´s Viola Verduce) esiintyi hillityn varmasti kehässä ekaa kertaa/.Viola was behaving very well in the ring

01.05.2013 Lahti RN ; Perinteisessä säässä , siis Vappuna sataa joko vettä tai räntää, osallistuttiin Lahden näyttelyyn ja siellä satoi molempia, varsinkin silloin, kun basenjit olivat kehässä ja koirat kulkivat kylmästä kankeina kehässä ja seisoivat selkä köyryssä pöydällä, onneksi keli lähes sama kaikille.Tuomari Danielle Dryburgh Australiasta jakoi Stellalle (Rosone´s Soprano Supernova) ERIn johon oli oltava tyytyväinen, kun näki kuinka palelevainen pikku typymme oli kehässä. / On Labor Day we were at Lahti and the weather was quite horrible, because it was raining and snowing wet and basenjis were not very high-spirited in the ring. Stella (Rosone´s Soprano Supernova) got Exellent and we were quite pleased with this result if we think the circumstance which were a bit "difficult".

lahti_6.5.2012copy.jpg

Tässä Stella tutisemassa pöydällä kylmässä tuulessa /Here Stella (Rosone´s Soprano Supernova)studdering on the table in the cold wind and rain

24.04.2014 Koiran päivänä osallistuivat sisarukset Verna (Rosone´s Viola Vernaccia) ja Jymy (Rosone´s Vino Vermentino) SKL:n Match Show´hun Riihimäellä. Porukkaa olikin paikalla melkoisesti (423 koiraa) kuulutuksen mukaan ja mikäs siellä oli osallistua ,kun oli kaunis aurinkoinen ilta ja mukavia ihmisiä ja koiria. Pienet pennut "arvosteli" Tapio Eerola ja Jymy sai sinisen nauhan, eikä sijoittunut, mutta sisko Verna ja esittäjänsä Jaana sai punaisen nauhan ja napattiin punaisten kehässä 7 finalistin joukkoon ja käteltiin 5:nä eli juuri EI sijoittuneena lopuksi pois kehästä. Valtavat onnittelut Vernan handlauksesta Jaanalle ja Jymyn "kuskille" , kun omistaja ei päässyt ajoissa töistä esittämään koiraansa. Suurkiitokset molemmille koirille omistajineen osallistumisesta "harjoitusnäyttelyyn"! / Two puppies of my V-litter was taking part to MatchShow at Riihimäki. Jymy (Rosone´s Vino Vermentino) and Verna (Rosone´s Viola Vernaccia) were like "home" there , even there were 423 dogs and a "bit more" of  their owners , but the happening was great and Verna was among the 7 last finalists and  Jaana made a great job by handling Verna in the ring.

rixun_matsari81copy.jpg

Verna & Jymy odottelevat MachShown alkamista / Waiting for the beginning of the MatchShow

21.04.2014 Keväisestä lämmöstä on saatu nauttia pääsiäispyhinä, basenjinikin lekottelivat pihalla ja istuivat penkillä auringossa. / Warm springdays have got my basenjis stay out in the garden and enjoy the sun.

kevatkukkaset.jpg

"Kevätkukkaset" Perla, Ringa ja Sona / The "springflowers" Perla (Rosone´s Prima Preziosa) Ringa (Rosone´s Retro Rimembranza) and their mum Sona (Samlet Symphonyoflove)

15.04.2014 Hyvää Pääsiäistä kaikille! Pääsiäispupuna tällä kertaa Jymy (Rosone´s Vino Vermentino) /Happy Easter for everyone  wishes "bunny" Jymy (Rosone´s Vino Vermentino)

jymy_pupu.gif

13.04.2014 Viime viikkoina on tehty terveystutkimuksia kasvateilleni; jo alkuvuodesta saimme Fanconi tulokset V-pentueen osalta ja siellä tilastot näyttvät tältä : 2 pennuista on statuksella Clear/normal (Viola Verdeca & Vino Verduzzo) ja 2 pennuista on statuksella Carrier eli terveitä kantajia (ViolaVernaccia &VinoVermentino) , lisäksi kaikki pennut ovat silmien osalta PRA-geenitestin tuloksilla normaaleja (= ei virheellistä geeniä). Silmäpeilaukseen on ehtinyt vasta yksi pennuista eli Velmu (Rosone´s Vino Verduzzo) ja sillä todettiin toisessa silmässä pari PPM-rihmaa. Vein samaan joukkotarkastukseen myös Sonan (Samlet Symphonyoflove) sillä onhan hyödyllistä tutkia vanhempienkin koirien silmiä ja Sonan silmät olivat samanlaiset kuin vuonna 2010 tutkittaessa. Lisäksi Stella (Rosone´s Soprano Supernova) on käynyt kilpirauhastutkimuksissa = verikokeissa ja sen tulokset ovat olleet erinomaiset /Some health examinations have been done during last weeks and earlier this year we got results from Fanconi tests for V-litter´s puppies.There are two puppies Clear/normal (= Rosone´s Vino Verduzzo & Viola Verdeca) and two puppies as carrier (Rosone´s Vino Vermentino & Viola Vernaccia).Velmu (R Vino Verduzzo) has also been tested for an other eye test and has two thin PPM-strands in one eye, otherwise clear. Stella (Rosone´s Soprano Supernova) has got results : thyroid normal & TgAA neg

velmuz9.jpg

Tässä Velmu 4kk ikäisenä (helmikuu 2014)/Here Velmu (Rosone´s Vino Verduzzo) 4 mths in Feb 2014

23.03.2014 Korpilahti RN. Onneksi ei tarvinnut lähteä ajamaan heti aamun ensi säteiden aikaan Korpilahden ryhmänäyttelyyn, sillä kehä alkoi vasta klo 12 jälkeen ja sain Teon (Rosone´s Terra Di Tornado) ja Tardiksen (Rosone´s Terra Di Tarantella) sekä Hannun mukaani hieman "inhimillisempään" aikaan. Näyttelypaikkana oli jälleen maa+purupohjainen ratsastusmaneesi ja parkkipaikkoja oli supistettu johtuen siitä, että pellot olivat sulat ja upottavat , joten jouduimme jättämään auton liejuisen ja rapaisen pikkutien varteen, siinä olikin tarpomista niin ihmisillä kuin koirillakin, sääliksi kävi "turkkirotujen" osallistujia...No, sisällä oli tosi ahdasta , kehät kuitenkin ihan sopivan kokoisia. Teo sai tuomari Pirkko Konttiselta ERIn ja Hannun handlaama Tardis" korjasi potin"  olemalla paras narttu ja VSP sekä sai toisen SERTIn ! ;-) / On Sunday I drove with Hannu and Teo (Rosone´s Terra Di Tornado) and Tardis (Rosone´s Terra Di Tarantella) to Korpilahti GR show and Teo got Junior EXC 2 and Tardis with Hannu handling her got the second CC and was BOS !

tardis-kesapaivat-132.jpg

Hieman kesäisempi kuva Tardiksesta (Rosone´s Terra Di Tarantella)/photo of Tardis taken last summer

16.03.2014 Saimme Outin kanssa mieluisat vieraat tänne Järvenpäähän käymään, kun Jymy+Saila poikkesivat iltakaffella (Regina-äitee ja Pirpa-täti eivät olisi välittneet niinkään pienestä poikasesta..), mutta meistä oli mukavaa nähdä heitä. Jymy olikin kasvanut kovasti ja miehistynyt sopivasti, oikea hurmuri koko poika! Nyt saatiin vähän seisotus kuviakin napsattua ja Regina-äitikin nostettiin pöydälle muistelemaan "missi" aikoja ja hyvinhän äitiliini on palaamassa tyttömäisiin mittoihin, vähän turvotusta havaittavissa ja kevätjuoksuja pukkaa... We got very pleasing guests on Sunday evening to visit Outi´s  home, because Jymy and Saila drove to Järvenpää. Jymy has grown a lot and is now a handsome boy and now we got some photos taken of him and mum Regina.

Rosone´s Vino Vermentino

jymy16.3.-14-0copy.jpg

regina16.3-14-2copy.jpg

Rosone´s Retro Regina

22.02.2014 Loman lopussa ehdin vielä Outin kanssa vierailemaan Vernan (Rosone´s Viola Vernaccia) luona Tuuloksessa ja mukaan saatiin vielä pentue-veli Jymy (Rosone´s Vino Vermentino), joka napattiin mukaan Kärkölästä. Pihalla tämä kaksikko viiletti jo hirmuista vauhtia ja sisällä Jaanan kotona sama meno jatkui ja vauhti senkun kiihtyi. Kuviakin yritettiin ottaa kahdellakin kameralla, mutta tuloksena oli lähinnä ohi vilahtelevia häntiä ja päitä.Seisotus kuvia oli turha yrittää näiden villikoiden kanssa, sohvalle sentään saatiin pieneksi hetkeksi pysymään paikoilaan, mutta keskittyminen paikalla olemiseen oli pisimmillään sekuntien luokkaa..  / At the end of my winterholiday we (Outi and I ) had time to visit Verna`s (Rosone´s Viola Vernaccia) home and owner Jaana. We also had a chance to take the littermate Jymy with us to this visit and what a running and wrestling happening this was to the puppies!

verna-jymy5copy.jpg

Sisko ja sen veli eli Verna (Rosone´s Viola Vernaccia) & Jymy (Rosone´s Vino Vermentino)

15.02.2014 Talviloman aluksi kiiruhdettiin heti Savon maisemiin ja la aamuna osallistuin Ringan (Rosone´s Retro Rimembranza) kera Tuusniemen ryhmänäyttelyyn. Reissu ei ollutkaan hassumpi juttu, sillä kehässä pyörähdyksen jälkeen pitelin kädessäni Serti ruusuketta ja se olikin nyt se viimeinen vaadittu, joten Ringasta tuli nyt Suomen Muotovalio, tadaa! ;-) Ringa oli myös PN1, SA, SERT ja VSP, tuomarina oli Milivoje Urosevic (Serbia) / It was the beginning of my winterholiday as I drove on Saturday with Ringa to Tuusniemi and take part to the Group show(FCI 5 & 9).  It was very successful happening for me and Ringa (Rosone´s Retro Rimembranza),because she got the 3rd CC and became a FI Champion! Yippii!Ringa got fine critique and was Open EXC 1, CQ, CC, FI CH, BOS, the Judge was Milivoje Urosevic (Serbia)

ringa-tuusniemi15.02.2014.copy2.jpg

Rosone´s Retro Rimembranza FI MVA / FI CH

14.02.2014 Hyvää Ystävänpäivää kaikille kasvateilleni omistajineen! Päivän kuvaksi valikoitui Terra -pentueen Tardis ( Rosone´s Terra Di Tarantella), joka esittelee kuvassa uutta talvimuotiaan ("poliisi"koiran puku!??) Kiitos Eija kuvasta!/ It is Valentine`s Day and someone (=Tardis) is missing her "sweetheart" , so Tardis (Rosone´s Terra Di Tarantella) has to show her new "dress" outside the house and wait if someone is coming to see her...

tardis.jpg

 

 
 Tardis (Rosone´s Terra Di Tarantella) and her new "style"

04.02.2014 Toinen tämän vuoden puolella toteutunut "pentukatselmus" tehtiin Espooseen, sillä kaksi V-pentueen pikku basenjia muutti vuoden vaihteessa sinne asumaan omiin perheisiinsä.Tapasimme Violan (Rosone´s Viola Verdeca) omistajan Paulan uudessa kauniissa kodissa ja Velmu (Rosone´s Vino Verduzzo) saapui sinne omistajansa Suvin kanssa.Viola oli tyypilliseen basenji tapaan aluksi varautuunut vieraiden (jopa kasvatti"emoa" eli Outia kohtaan) saapumisesta, mutta voi sitä riemunkiljahdusta ja hännän heilutusta, kun Viola tunnisti, ketkä olivat saapuneet häntä katsomaan ;-) Velipoika Velmua katseltiin ensin niskakarvat pystyssä ja painittiin vähän ja sitten vasta alkoi juokseminen ja riehunta.Pennut ravasivat ympäri taloa ja vielä pihalla lumessa sama meno jatkui.Ihanaa oli nähdä molemmat pennut reippaina ja puuhakkaina omistajiensa kera./ We = Outi and I were last weekend visiting two basenji puppies from V-litter and they both are living at Espoo, so we met at Viola´s (Rosone´s Viola Verdeca) home with her owner Paula and Velmu (Rosone´s Vino Verduzzo)arrived with his owner Suvi there too. The puppies were running and wrestling inside the house and outside the house in the snow! It was lovely to see these puppies so brisk and lively

violavelmu39copy.jpg

Tässä yläkuvassa Viola ja Velmu leikkivät sisällä/ Here above the puppies Viola and Velmu are playing inside and here under outside the house

violavelmu41copy.jpg

03.02.2014 Seuraava vierailu tehtiinkin jo tämän vuoden puolella ja käväisin katsastamassa Teon (Rosone´s Terra Di Tornado) uudessa asunnossa, mihin se perheensä kera oli muuttanut jouluna. Tilaa oli enemmän sen leikkeihin ja loistavat ulkoilumaastot heti kotiovelta , onnea siis uuteen kotiin koko poppoolle!/ Next visiting place was Teo`s (Rosone´s Terra Di Tornado) home; he and his family had been moving to new apartment and it was lovely & bigger than the old one and Teo has been exploring new walking paths from the door of his new home.I think they all enjoy when living a place like that ;)

teo126copy.jpg

Teo (Rosone´s Terra Di Tornado) loikoilee sohvalla ja tähystelee ulos ikkunasta / Teo is sitting on the sofa, where he can also see what is happening outside ;-)

02.02.2014 Kävin joulun ja uuden vuoden välipäivinä  muutaman kasvattini luona katsomassa niiden eloa omissa kodeissaan ja mukana minulla oli Retro-pentueen isä-koiran eli Curren (Cool Curtis Shadows of The Congo) kasvattaja Nicole Bräuer/Shadows of The Congo-kennelistä Saksasta. Nicolehan oli jo toista kertaa Suomessa ja majoittui nyt luonani parin päivän ajan. Kävimme tietysti ensin katsomassa Outin luona Reginaa (Rosone´s Retro Regina) pentuineen ja pienet naskalihampaat hurmasivat Nicolen täysin kauniilla olemuksillaan, samoin Regina-äiti sai ylenpalttisesti haleja ja rapsutuksia häneltä ;) Illalla olin kutsunut Retro-pentueen uros"pennun" eli Roman (Rosone´s Retro Rockettaro) omistajan Katrin luokseni käymään ja siinä saimme illan aikana katsella Roman ynnä pentue sisarensa Ringan (Rosone´s Retro Rimembranza) telmintää useita tunteja ja kyllä ne jaksoivatkin leikkiä!Seuraavana päivänä Helsingistä palatessamme poikkesimme Roxyn (Rosone´s Retro Rosetta) ja Stellan (Rosone´s Soprano Supernova) kotona katsomassa tämän parivaljakon touhuja ja hienolta näyttivät basenjityttöset sielläkin ja syliin pyrkijöitä riitti meille molemmille ;-) / The time between Christmas and New Years Evening was very busy for me but at the same time it was lovely to guide my friend from Germany; the breeder of the Basenji Kennel Shadows of The Congo Mrs. Nicole Bräuer; she was visiting all the Retro "puppies" homes (the sire of my Retro-litter was Cool Curtis Shadows of The Congo, bred by Nicole). First of course we visited Regina (Rosone´s Retro Regina) and the puppies at Outi and the puppies were irresistably cute and beautiful, and also Regina got hugs and kisses from both of us.As Nicole was staying at my house ; in the evening we had Katri, the owner of the male "puppy" of the Retro -litter ,called Roma (Rosone´s Retro Rockettaro) visiting us and Roma and his sister (my) Ringa (Rosone´s Retro Rimembranza) were playing the whole evening with each other.Next day we visit  Helsinki and when driving home , we stopped to see Roxy (Rosone´s Retro Rosetta) and Stella (Rosone´s Soprano Supernova) and also these "ladies" were gorgeous. Next morning I drove Nicole to the airport and had to say goodbye (and also check her pockets that there is not any basenjipuppy going to Germany ;-)  )The only thing which was not OK with this visit was the weather!! There was no snow and the days were grey and dark, oh what a pity!

reginapennut233337__kopio.jpg

Regina ja lapset syömässä/Regina and the babies having a meal

ringaroma28.12.-13_copy.jpg

Ringa & Roma leikkivät/ are playing

roxystella29.12.-13_copy.jpg

Stella & Roxy saivat maistuvia tuliaisia/ got some yummy gifts

28.01.2014 Paukkupakkasten takia on basenjipennulle keksittävä muuta puuhaa , kun ulkoilu ei onnistu  ja mikäs sen parempaa tyttöselle olisi kuin shoppailu! ;-) /It is so cold outside ,so you can´t take a long walk and that is why you have to improvise something else "entertainment" for a female basenjipuppy and  what would be better than shopping!? ;-)

vernashoppaa1_n.jpg

Verna tutkailee kauppakeskuksen tarjontaa/ Verna is checking the options of this shopping center..Photo by J. Mäkinen

23.01.2014 Pieni vipeltäjä tarvitsee välillä lepohetken ja voi nukahtaa melko hassuun asentoon./The little explorer needs sometimes take a break and you can sleep like this.

verna_nukkuu-zz.jpg

verna41copy.jpg

Verna (Rosone´s Viola Vernaccia)

19.01.2014 Nyt on tosiaan viimeinenkin pentu eli Verna matkannut uuteen perheeseen ja tutustunut siellä uuteen "kotilaumaan" eli corgi-tyttö Elliin ja papillon-poika Jeppeen ja hienosti oli mennyt eka yökin uudessa paikassa. Täällä meillähän Verna oppi lähes täysin sisäsiistiksi, mutta pakkasten takia sitä ei tosiaankaan pidetty 5 min kauempaa pihalla, asiat ehti hoitaa siinä, jos oli jotain hoidettavaa. Sohvalle Verna ei vielä oppinut hyppäämään, joten aikuiset koirani saivat olla rauhassa siellä sen naskalihampailta, ellen sitä tarkoituksella nostanut sohvalle muiden seuraan./Now has the last puppy moved the her new home and it has been easy the find her place in a new pack , there is a corgi female called Elli and a papillon male called Jeppe and they are playing together fine.Outside there is now real winter and because of the frost and cold weather (-17 C )you can not keep the puppy out more than 5 min , but nevertheless Verna -puppy knows what you are supposed to do outside...Before Verna was leaving us , I sometimes pick her up and let her stay on the sofa, where my adult basenjis are lounging about.

vernaelli62copy.jpg

verna24.jpg

14.01.2014 V-pentueen sivulle on lisätty jokaisesta pennusta uudet kuvat 7 vk ikäisinä / There are  new photos on V-litter page, click on Litter above and select V-litter then.

13.01.2014 Viimeinenkin pentu eli tricolor narttupentu löysi oman perheen ja lähtee tulevana viikonloppuna Tuulokseen. Samalla sen kutsumanimi vakiintui käytössä olleeseen Vernaan (Rosone´s Viola Vernaccia) ja tytteli onkin reipas ja rohkea pentu, onhan se viettänyt täällä  meillä 3 aikuisen narttu basenjin laumassa pari viikkoa ja siinä kyllä tavoille oppii, kun on nuorin tulokas :) /The last but not the least puppy (tricolor female puppy) has found family for herself and is leaving us next weekend. She has been "studying" behaving in a pack for 2 weeks and found the place in this group consist of three adult female basenjis,she is very proud and brave puppy.

 

basenji-12copy.jpg

Rosone´s Viola Vernaccia .Photo by M. Kärki

06.01.2014 Loppiaisen kunniaksi käväistiin vierailulla isä-Aimon ja Sailan luona Kärkölässä. Isukki oli vähän ihmeissään, kun Outin lisäksi mukana oli myös tytär Verna. Kaksi pientä naperoa vilisti huoneistossa siihen malliin, että isukkia taisi vähän hirvittää, mutta hienosti talon "isäntä" selvisi yllätysvierailusta. Pennut pääsivät myös ulkoilemaan aidatulle pihalle ja siellä riitti ihmettelemistä./ Today we (=Outi and I) have visited Aimo-father and his owner Saila.We had also with us the female puppy Verna and it was fun to see how fast the puppies were running in the house and how confused the "papa" first was!Puppies and Aimo was also  running in the garden and there was many amazing things to wonder for the puppies.isaaimopennut-copy.jpg

Aimo (Orange Pips Codename Kyril) ja lapsensa/and kids Rosone´s Vino Vermentino & Rosone´s Viola Vernaccia

03.01.2014 Uudenvuoden päivänä kävi meillä vilske, kun uudet pennun omistajat kävivät noutamassa pentujaan kotiinsa. Keskiviikkona haetut pennut lähtivät molemmat Espooseen, sinne menivät Rosone´s Viola Verduce eli puna-valkea narttupentu Viola ja tricolor uros Rosone´s Vino Verduzzo eli Velmu. Seuraava menijä olikin torstaina isäkoiran kotiin Kärkölään päässyt toinen tricolor urospentu Rosone´s Vino Vermentino, jonka työnimenä oli Vilkku ja se saikin kotonaan uuden nimen eli Jymy ;-)Toivon kaikille uusille pentujeni omistajille onnea ja menestystä pentunsa kanssa! / After year was turned to new, we had very busy day, when new puppy owners were visiting our home and taking their puppies to new families. First on New Years Day , two of the puppies was taken to Espoo (the R/W female Rosone´s Viola Verduce and tricolor male Rosone´s Vino Verduzzo) and next day the other tricolor male(Rosone´s Vino Vermentino) was taken to his fathers(Aimo) home, here quite near from  Järvenpää.Hoping to all new basenji puppy owners good luck with the puppy!

velhovilkku1.1.-14copy.jpg

Nämä olivat jäljellä uuden vuoden päivän illalla, kun kaksi pennuista oli jo lähtenyt uusiin koteihinsa./These were left to our house in the evening of  New Year Day

02.01.2014 Onnekasta vuotta 2014!/ Happy New Year 2014!